Raviraitti 45, 20380 TURKU
02 255 0001
Ma, ke ja to: 8-20. Ti ja pe: 8-16

Laboratoriopalvelut

Klinikalla on kattava laboratoriovälineistö, jonka avulla voidaan kohdentaa ongelmat ja aloittaa tarvittavat hoidot.

Hematologia

Perusverenkuvan avulla saadaan muun muassa tietoa hevosen punasolu- ja valkosoluarvoista ja sitä kautta tulehdusarvoista sekä myös esim. verihiutalemäärästä. Fibrinogeeniarvon lisäksi pystymme nykyisin myös määrittämään nk. SAA (Seerumin Amyloidi-A) arvon joka nousee parissa tunnissa tulehdustiloissa.

Kliininen kemia

Lihasarvot, muut sisäelinarvot kuten munuais- ja maksa-arvot sekä elektrolyyttiarvot voidaan määrittää klinikalla nopeasti.

Pikatestejä

Varsojen vasta-ainetestaukset voidaan tehdä pikatestin avulla, jolloin nähdään onko varsalla riittävästi vasta-aineita.

Virtsanäytetutkimukset

Virtsatietulehdukset hevosella ovat verrattuna pieneläimiin harvinaisempaa. Munuaisten toimintaa pystytään kumminkin jonkin verran arvioimaan virtsatutkimuksilla verinäytteiden lisäksi.

Mikrobiologiset tutkimukset

Lisääntyneen antibioottiresistenssin vuoksi  bakteeritulehduksista, kuten hengitystietulehduksista sekä haavatulehduksista, tehdään bakteeriviljelyt ja antibioottiresistenssimääritykset. Testien avulla eläinlääkäri voi määrittää antibiootin, joka parhaiten tehoaa kyseessä olevaan bakteeriin. Näin ehkäistään myös antibioottiresistenttien bakteerien syntymistä.

Verikaasuanalyysit

Tällä pystytään arvioimaan keuhkojen toimintaa; erityisesti hapenottokykyä, mittaamalla valtimoveren hapen osapainetta. Lisäksi pystymme myös määrittämään veren laktaatin.

Ulostenäytetutkimukset

Ulostenäytetutkimukset tehdään McMaster menetelmällä jossa ulostenäytteestä lasketaan madonmunien lukumäärä, fecal egg count (FEC). Menetelmällä saadaan selville hevoskohtainen EPG-arvo (eggs per gram), joka kuvaa pienien sukkulamatojen munien määrää grammassa ulostetta. EPG arvon ylittäessä 200, suositellaan hevosen madottamista. Myös esim suolinkaistartunnat ja isojen sukkulamatojen tartunnat havaitaan yleensä ulostenäytetutimusten avulla.  Jotta tallin yksittäisten hevosten loistilanteesta saataisiin oikea kuva, tulisi tutkimuksia tehdä alkuvaiheessa puolen vuoden välein kolmesti, sillä yksi ulostenäytetutkimus ei anna vielä kokonaiskuvaa tilanteesta.

Lataa tästä valmis Ulostetutkimus-lomake (PDF), johon voit täyttää tiedot valmiiksi.

 

cross